Hakukonenäkyvyys, joka paranee joka viikko.
Kirnu on jatkuva palvelu yrityksesi näkyvyydelle Googlessa. Se lukee hakudataasi päivittäin, löytää kohdat joiden takia jäät löytymättä, kirjoittaa korjaukset valmiiksi ja tuottaa uutta sisältöä siitä mitä asiakkaasi oikeasti hakevat. Sinun ei tarvitse tehdä sitä itse.
Kirnulla on kaksi tavoitetta, ja agentit on koulutettu molempiin: että sivustosi löytyy hausta ja että löytänyt kävijä ottaa yhteyttä. Mittaamme kumpaakin ja näytämme luvut.
Kartoitus kertoo mitä hakuja saat jo nyt ja mitä jää saamatta. Se ei maksa mitään eikä sido mihinkään.
Mikä Kirnu on
Mikä se on
Jatkuva palvelu, joka pitää huolen yrityksesi näkyvyydestä Googlessa. Ei kertaluontoinen projekti eikä raportti, vaan työtä joka viikko. Palvelun mukana tulee työkalu omalle sivustollesi, josta näet kaiken mitä on tehty.
Mitä se tekee
Lukee sivustoasi ja Googlen omaa hakudataa päivittäin. Löytää kohdat joissa menetät kävijöitä, kirjoittaa korjaukset valmiiksi ja tuottaa uusia artikkeleita niistä aiheista joilla asiakkaasi hakevat. Huolehtii myös siitä, että löytänyt kävijä löytää puhelinnumeron ja lomakkeen.
Mitä saat
Valmiiksi kirjoitetut korjaukset, uudet artikkelit, teknisen tarkastuksen, kuvatekstit ja raportin joka kertoo mitä rahallasi tapahtui. Kaikki tasot sisältävät saman työn, ylemmillä sitä vain tehdään kuukaudessa enemmän.
Mikään ei mene sivuillesi ilman lupaasi. Jokainen muutos näytetään sinulle vanha ja uusi rinnakkain, perustelu näkyvissä, ja kaikki on peruttavissa. Hyväksyntä vie noin vartin viikossa; ylemmillä tasoilla teemme senkin puolestasi.
Miksi tämä on eri asia kuin tavallinen SEO-palvelu: työ ei lopu käyttöönottoon, ja palvelu mittaa oman tuloksensa vertaamalla korjattuja sivuja niihin joihin ei ole koskettu. Mittaamme myös yhteydenotot, koska sijoitus yksin ei ole vielä tulos: kolmannelle sijalle noussut sivu jää vajaaksi, jos siltä ei löydy puhelinnumeroa eikä lomaketta.
Miltä tämä näyttää luvuissa
Torjujat.fi on tuholaistorjuntayritys pääkaupunkiseudulla. Nostimme sivuston hakunäkyvyyden ensin käsityönä, ja klikit nelinkertaistuivat 90 päivässä. Sitten rakensimme koneiston tekemään saman työn jatkuvasti.
Sen jälkeen tuli tärkeämpi kysymys: miten tätä jatketaan ilman että joku istuu Search Consolen äärellä joka viikko. Koneisto rakennettiin siihen. Kytkimme sen päälle, ja se teki 48 tunnissa työn joka käsin vie 3-4 viikkoa.
| Mitä koneisto löysi ensimmäisenä päivänä | Kpl | Klikkipotentiaali |
|---|---|---|
| Hakusanoja sijoilla 11-20, eli kynnyksellä | 47 | 1 733 |
| Hakuja joissa näytään mutta ei klikata | 13 | 249 |
| Kilpailijoiden kattamia aukkoja | 4 | 243 |
| Hyvä sijoitus mutta heikko klikkiprosentti | 11 | 209 |
| Kahden oman sivun keskinäinen kilpailu | 10 | 139 |
| Puuttuvia metakuvauksia | 62 | 124 |
| Orpoja sivuja ilman yhtään sisäistä linkkiä | 33 | 99 |
| Ohuita sivuja | 31 | 93 |
Yksi esimerkki koko listalta: haku tuholaistorjunta hinta tuotti 2 049 näyttöä 90 päivässä sijoituksella 10, mutta vain 9 klikkiä. Yritys näkyi juuri siinä haussa jossa ostaja päättää, mutta ei saanut klikkiä. Hinnoittelusisältöä ei ollut lainkaan. Koneisto löysi sen ensimmäisenä päivänä ja kirjoitti artikkelin.
Nostimme näkyvyyden käsityöllä. Sitten rakensimme koneiston, joka tekee saman työn jatkuvasti ja itsestään.
Miksi kertaprojekti ei riitä
Näkyvyys Googlessa ei pysy paikallaan. Kilpailijat julkaisevat uutta, Google muuttaa arvostuksiaan, omat sivut vanhenevat ja uusia hakuja syntyy joka kuukausi. Siksi kerran tehty työ vanhenee samaa tahtia kuin se valmistuu. Näin kaksi tapaa eroavat toisistaan.
Tavallinen SEO-projekti
- Toimisto tekee auditoinnin ja listaa sata korjausta
- Puolet korjauksista tehdään, loput jäävät kalvoiksi
- Kolmessa kuukaudessa kilpailijat ovat kirjoittaneet uutta ja lista on vanhentunut
- Ostetaan uusi auditointi ja aloitetaan alusta
Maksat listasta asioita, jotka pitäisi tehdä.
Kirnu
- Koneisto lukee hakudataa joka päivä, ei kerran
- Kun kilpailija menee ohi tai sivu alkaa hiipua, se huomaa sen samana viikkona
- Korjaus kirjoitetaan valmiiksi asti, ei listaksi jota joku joskus toteuttaa
- Uusi haku, uusi artikkeli. Työ ei lopu käyttöönottoon
Maksat siitä, että ne tehdään. Koko ajan.
Mistä artikkelin aihe tulee
Aihetta ei keksitä. Se tulee hauista joilla teitä jo etsitään mutta joihin sivustollanne ei ole vastaavaa sivua, hauista joilla kilpailijanne näkyvät ja te ette, ja kysymyksistä joita alallanne oikeasti kysytään. Vasta kun aihe on valittu, kirjoitetaan tehtävänanto. Kirjoittaja saa sen eteensä, ei tyhjää sivua.
Näin aihe valitaan
Oikea tehtävänanto, torjujat.fi
Mitä saatte käsiinne
Sitten on ne, jotka eivät enää googlaa
Yhä useampi kysyy ostopäätöksensä ChatGPT:ltä, Perplexityltä tai Googlen omalta tekoälyvastaukselta. Ne eivät näytä kymmentä linkkiä vaan yhden vastauksen, ja siinä vastauksessa mainitaan joku. Kysymys on, oletko se sinä.
Mitä Kirnu tarkistaa
Mitä se on nyt
Mitä koneisto oikeasti tekee
Työ on jaettu kahteenkymmeneen osaan, ja jokaisella on yksi tehtävä. Yksi kerää hakudatan, toinen etsii puuttuvat otsikot, kolmas kirjoittaa artikkelin. Kaikki tähtäävät samaan kahteen asiaan: että sivusto löytyy haussa ja että löytänyt kävijä ottaa yhteyttä. Jokainen tekee työnsä valmiiksi asti, ja sinä hyväksyt tuloksen.
Löytävät
Lukevat vain dataa
Korjaavat
Kirjoittavat muutoksen valmiiksi
Kirjoittavat
Tuottavat uutta sisältöä ja strategian
Kirnu käytössä
Työkalu asennetaan omaan WordPressiin, ja se toimii myös puhelimessa omana sovelluksenaan. Korjaukset voi hyväksyä vaikka bussissa. Alla oikeat näkymät torjujat.fi:n omalla datalla.
Tänään tehty
Kojelauta: koneisto käy taustalla ja näet heti mitä agentit ovat tehneet.
3 muutosta odottaa
Sivulla on vain lyhyet ranskalaiset viivat, joten se ei vastaa hakijan kysymyksiin toukasta eikä elinkierrosta.
Korjaa: vanha ja uusi rinnakkain, peruste näkyvissä, hyväksyntä yhdellä painalluksella.
5 luonnosta, 1 valmis julkaistavaksi
Sisältö: valmiit artikkelit, läpiluku ja julkaisu tai ajastus.
Missä sijoituksissa olemme
Nousi kärkikymmenikköön
Raportti: kasvuluvut ja sijoitusten kehitys, valmiina jaettavaksi.
Näin käyttöönotto etenee
Auditointi, maksutta
Katsomme mitä hakuja saat jo nyt, millä sijoituksilla ja mitä jää saamatta. Saat konkreettisen listan: nämä hakusanat, nämä sivut, tämän verran klikkejä pöydällä. Sen jälkeen päätät jatketaanko.
Käyttöönotto
Koneisto asennetaan omalle sivustollesi ja kytketään Search Consoleen. Se rakentaa hakusanauniversumin ja tuottaa ensimmäisen korjauserän, tyypillisesti 50-150 hyväksyttävää muutosta.
Jatkuva työ
Agentit ajavat päivittäin ja viikoittain. Ne löytävät uudet mahdollisuudet, kirjoittavat korjaukset valmiiksi ja tuottavat artikkelit. Näet jokaisen muutoksen ennen kuin se menee sivuille.
Raportti
Yhdellä napilla saat raportin, jossa on kasvuluvut, sijoitusten kehitys ja lista tehdystä työstä. Sen voi lähettää eteenpäin sellaisenaan tai tallentaa PDF:ksi.
Hinnat ja mitä kuhunkin kuuluu
Halvin taso ei ole huonompaa työtä. Se on samaa työtä, sitä vain tehdään kuukaudessa vähemmän. Näet itse työkalusta, montako kuukautta työjonon purkamiseen menee, ja voit nousta tasolta toiselle koska tahansa.
| Kevyt | Perus | TäysiSuosituin | Kerma | |
|---|---|---|---|---|
| 149 €/ kk + alv | 299 €/ kk + alv | 549 €/ kk + alv | 849 €/ kk + alv | |
| Työn määrä | ||||
| Muutoksia kuukaudessa | 80 | ei rajaa | ei rajaa | ei rajaa |
| Uusia artikkeleita kuukaudessa | 2 | 5 | 10 | 20 |
| Rajaton alkusiivous, 30 pv | ✓ | ✓ | ✓ | ✓ |
| Koneisto | ||||
| Kaikki kaksikymmentä agenttia | ✓ | ✓ | ✓ | ✓ |
| Search Console -analyysi joka päivä | ✓ | ✓ | ✓ | ✓ |
| Vaikutusmittari ja kuukausiraportti | ✓ | ✓ | ✓ | ✓ |
| Kuka tekee työn | ||||
| Muutosten hyväksyntä | te itse | me | me | me |
| Artikkelien läpiluku ja viimeistely | – | – | ✓ | ✓ |
| Kommentoitu kuukausiraportti sähköpostiin | – | ✓ | ✓ | ✓ |
| Kuukausipalaveri ja sisältösuunnitelma | – | – | – | ✓ |
| Kilpaillulle alalle | ||||
| Paikkakuntasivut | – | – | – | ✓ |
| Kilpailijaseuranta koottuna raporttina agentti ajaa kaikilla tasoilla | – | – | – | ✓ |
| Artikkelikuvitukset arvo 240 € | – | – | – | 4 kpl / kk |
Halvin taso ei ole huonompaa työtä. Koko koneisto on käytössä kaikilla, ja ero on siinä montako muutosta kuukaudessa tehdään ja kuka työn hyväksyy. Näette itse työkalusta montako kuukautta oman työjononne purkamiseen menee, joten tason nostoa ei tarvitse arvata.
Käyttöönotto alkaen 390 €: auditointi, asennus, hakusanauniversumi ja rajaton alkusiivous ensimmäisen 30 päivän ajan. Sivuston perusasiat laitetaan kerralla kuntoon, ei kuukausi kerrallaan. Hinta porrastuu sivumäärän mukaan, koska alkusiivous on noin yhdeksän muutosta sivua kohti. 12 kuukauden sopimus hyvittää 390 €.
Lisäpalveluina artikkelikuvitus 60 € / artikkeli tai 199 € / kk neljälle, ja valmiit somejulkaisut 39 € / artikkeli tai 129 € / kk neljälle.
Jos aihe on sinulle uusi, aloita perusasioista: mitä hakukoneoptimointi on ja mitä se maksaa.
Jos taas haluat tietää tarkalleen mitä koneisto tarkistaa ja korjaa, katso tekninen SEO ja GEO.
Mitä tästä yleensä kysytään
Meillä on jo Rank Math tai Yoast. Korvaako tämä sen?
Ei korvaa, vaan täyttää sen kentät puolestanne. Kirnu tukee Rank Mathia, Yoastia ja SEOPressiä, ja kirjoittaa hakutulosotsikot ja metakuvaukset suoraan niihin. Ero on tekemisessä: lisäosa kertoo että otsikko on liian pitkä, mutta se ei tiedä mikä sadasta sivusta kannattaa korjata ensin eikä tee mitään ennen kuin joku istuu koneen ääreen. Me luemme hakudatan, päätämme mikä tuo eniten, kirjoitamme sen valmiiksi ja mittaamme jälkikäteen tuliko siitä hyötyä.
Tekeekö tekoäly kaiken itse?
Ei. Agentit tekevät työn valmiiksi, mutta ihminen hyväksyy jokaisen muutoksen. Näet vanhan ja uuden version rinnakkain ennen kuin mitään menee sivuille, ja sisältömuutoksista jää versiohistoria.
Miksi tämä on jatkuva palvelu eikä kertaprojekti?
Koska hakukone ei pysy paikallaan. Kilpailijat julkaisevat, teidän sivunne vanhenevat ja uusia hakuja syntyy kuukausittain. Kertaluonteinen auditointi on vanhentunut ennen kuin puolet siitä on tehty.
Näkyykö tämä hakutuloksissa heti?
Ei. Ensimmäiset liikkeet näkyvät yleensä 3-6 viikossa ja kokonaiskuva kolmessa kuukaudessa.
Voiko tekoäly keksiä väärää tietoa?
Hintoja, vasteaikoja tai lupauksia se ei keksi. Jos kohta vaatii yrityksen omaa tietoa, se merkitään tarkistuslistalle luonnoksen loppuun ja te täydennätte sen.
Kuka omistaa sisällön?
Te. Kaikki on omalla sivustollanne, omassa WordPressissänne. Jos palvelu päättyy, tehty työ jää paikoilleen.
Voitteko luvata ykkössijan?
Emme, eikä kukaan rehellinen voi. Lupaamme, että jokainen löydetty ongelma korjataan ja näette raportista joka kuukausi mitä tehtiin ja mihin suuntaan sijoitukset liikkuivat.
Luvut torjujat.fi:n Google Search Console -datasta, mittausjakso 25.4.-23.7.2026 verrattuna edeltävään 90 päivään. Kirnu on Maito Median hakukonenäkyvyyden palvelu.
Pyydä maksuton kartoitus
Jätä tietosi, niin teemme sinulle maksuttoman hakukonenäkyvyyden kartoituksen ja olemme yhteydessä. Ei sitoumuksia. Jos potentiaalia ei ole, sanomme sen suoraan.
Tietosi käytetään vain kartoituksen tekemiseen ja yhteydenottoon.